Kotitalouksien jätehuollon kuukausittaisiin kustannuksiin noin euron korotus
Savo-Pielisen jätelautakunta käsitteli kokouksessaan luonnokset ensi vuoden jätetaksoiksi. Taksoissa määritellään maksut kunnallisen jäteyhtiön, Jätekukon, järjestämille jätehuoltopalveluille.
Kotitalouksien jätemaksun rakenne pysyy ennallaan. Maksu koostuu kahdesta osasta: 1) asuinhuoneisto- ja vapaa-ajan asuntokohtaisesta perusmaksusta ja 2) jäteastian tyhjennysmaksuista tai aluekeräyspisteen käyttömaksusta.
Jätemaksuihin on odotettavissa korotusta erityisesti kilpailutettujen jätteenkuljetusten kustannusten nousun vuoksi. Lisäksi kustannuksia nostaa uutena palveluna jätelain mukaisesti järjestettävä poistotekstiilien keräys sekä vaarallisen jätteen keräyksen ja käsittelyn kallistuminen. Maksukorotusten myötä kotitalouksien jätehuollon kokonaiskustannukset nousevat noin 7-10 %. Tyypillisesti muutos on noin euron luokkaa kuukausitasolla.
Jätetaksa on nyt luonnosvaiheessa, joten kuntalaisilla on vielä mahdollisuus vaikuttaa siihen. Jätelautakunnalle voi esittää kirjallisesti 3.11.2022 asti mielipiteitä taksamuutoksista. Jätelautakunta päättää ensi vuoden taksasta loppuvuoden kokouksessaan. Jätelautakunnan on joka tapauksessa hyväksyttävä taksa sellaisena, että jätemaksuilla saadaan katettua kokonaisuudessaan kuntalaisten jätehuoltopalvelujen kustannukset.